Matka yhteishuoneista yksilölliseen hoivaan – kuinka pitkälle olemme tulleet?

Ikääntyneiden hoivan ja asumisen muodot ovat muuttuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Kodinomaisuuden ja yksilöllisyyden korostuminen heijastuu sekä palvelurakenteisiin että arjen hoivatyöhön – ja tuo uusia mahdollisuuksia tarjota arvokasta vanhuutta. Entisaikojen yhteishuoneet ja tiukat rajoitteet ovat jääneet taakse – mutta mitä muuta on vuosien varrella muuttunut, ja miten se näkyy tämän päivän hoivatyössä?

Olen päässyt seuraamaan tätä kehitystä aitiopaikalta. Käydessäni hiljattain kertomassa Kotona Asuen Seniorihoivan palveluista yhteisöllisen asumisen koordinaattorille, mieleeni nousi ajatus siitä, miten valtavasti ikääntyneiden hoito- ja asumismuodot ovat muuttuneet työurani aikana.

Yhteisöllinen asuminen on yksi esimerkki uusista ratkaisuista, jotka tukevat ikääntyneiden itsenäisyyttä ja osallisuutta. Se tarkoittaa hyvinvointialueen järjestämää esteetöntä ja turvallista asumista, jossa asukkaalla on oma tarpeita vastaava asunto. Lisäksi tarjolla on yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä tukevia toimintoja.

Millaista oli ennen?

Kun aloitin työurani, moni ikääntynyt vietti viimeiset vuotensa terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla, joissa saattoi olla jopa kuusi vuodetta samassa huoneessa. Näitä kutsuttiin kroonikko-osastoiksi. Kodinomaisuus ja yksityisyys olivat kaukana siitä, mitä omassa kodissa saattoi kokea.

Hieman parempikuntoiset asuivat vanhainkodeissa, joissa oli enemmän kodin tuntua, mutta sielläkin ikäihmiset jakoivat usein huoneensa ja käyttivät yhteisiä vaatteita ja tavaroita.

Monet vanhukset kaipasivat takaisin omaan kotiinsa – vaikka sinne palaaminen ei ollut mahdollista riittävän tuen puuttuessa. Uskon kuitenkin, että henkilökunta teki aina parhaansa, jotta asukkaat viihtyisivät ja tuntisivat olonsa hyväksi.

Kohti kodinomaista asumista

Suurempi muutos tapahtui, kun pitkäaikaishoidon vuodeosastoja alettiin lakkauttaa ja ikääntyneitä ohjata tehostettuun palveluasumiseen. Vanhainkodeista ja laitoksista pyrittiin muovaamaan kodikkaampia hoivayksiköitä.

Samalla yksityiset palveluntuottajat rakensivat runsaasti uusia hoivakoteja vastaamaan ikääntyvän väestön tarpeisiin.

Iso muutos oli se, että mummot ja papat saivat asua omassa huoneessaan, käyttää omia vaatteitaan ja kalustaa tilan omilla tavaroillaan. Silti monelle oli vaikeaa tuntea hoivakodin seiniä omaksi kodikseen.

Vuosien saatossa kodinomaisuus on lisääntynyt merkittävästi, ja moni toivoo yhä voivansa asua omassa tutussa kodissaan. Tähän toiveeseen vastataan nykyään monenlaisilla asumisratkaisuilla, joissa hoivan ja avun määrä mukautuu yksilöllisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin.

Kotona asuminen on enemmän kuin hoivaa

Tämän päivän sotemaailmassa tarvitaan paljon yhteistyötä – hyvinvointialueen, yksityisten palveluntuottajien, omaisten ja teknologian välillä – jotta ikääntynyt voi asua kotona mahdollisimman pitkään tai kokea kodinomaisuutta ja turvaa, asumismuodosta riippumatta.

Kotona asuminen ei ole pelkkää hoitoa. Se vaatii myös monenlaista arjen tukea, joka helpottaa käytännön asioita, tuo turvaa ja mahdollistaa merkityksellisen elämän. Kiireetön, asiakkaan toiveita kuunteleva hoiva tuo arkeen lämpöä ja lisää hyvinvointia.

Nykyisessä työssäni koen, että voin olla tukemassa tätä usein kuultua toivetta: saada asua kotona – tai ainakin paikassa, joka tuntuu kodilta. On ollut ilo kuulla asiakkailtamme, miten tärkeältä hoivanantajan rauhallinen läsnäolo ja sujuva arki tuntuvat. Se kannustaa jatkamaan tätä työtä, jossa jokainen kohtaaminen voi olla askel kohti arvokasta vanhuutta.

Anu Pulkkinen
Palveluvastaava
Kotona Asuen Seniorihoiva Lahti