Dementian muodot

Yleisimpiä dementiaa aiheuttavia muistisairauksia ovat Alzheimerin tauti, verisuoniperäinen muistisairaus, Lewyn kappale -tauti ja otsa-ohimolohkorappeumat. Myös Parkinsonin taudin muistisairaus ja useamman muistisairauden yhdistelmät voivat aiheuttaa dementiaoireyhtymän.

Mitä dementia tarkoittaa?

Dementia tarkoittaa oireyhtymää, jossa muisti ja muut tiedonkäsittelyn toiminnot heikkenevät siinä määrin, että ne haittaavat arjen sujumista. Dementia ei ole itsenäinen sairaus, vaan sen taustalla voi olla useita erilaisia muistisairauksia. Eri dementian muodot oireilevat eri tavoin, ja myös avun ja tuen tarve voi vaihdella.

Dementian oireita voivat olla esimerkiksi:

  • lähimuistin heikkeneminen

  • asioiden unohtelu

  • vaikeudet oppia uutta

  • ajan tai paikan hahmottamisen ongelmat

  • muutokset käyttäytymisessä tai persoonallisuudessa

  • vaikeudet päivittäisissä toiminnoissa

Ikääntyminen itsessään ei aiheuta dementiaa. Muistin ja toimintakyvyn muutosten taustalla voi kuitenkin olla monia erilaisia syitä, minkä vuoksi pitkittyneet tai arkea haittaavat oireet on hyvä selvittää terveydenhuollossa.

Yleisimmät dementiaa aiheuttavat muistisairaudet Suomessa

Alzheimerin tauti

Alzheimerin tauti on yleisin etenevä muistisairaus ja yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Sen ensimmäiset oireet liittyvät usein uuden tiedon muistamiseen.

Aluksi arjessa voi näkyä esimerkiksi tapahtumien unohtelua, tavaroiden hukkaamista tai samojen kysymysten toistamista. Myös ajan ja paikan hahmottaminen voi vaikeutua. Sairaus etenee yleensä vähitellen vuosien aikana.

Verisuoniperäinen muistisairaus

Verisuoniperäinen muistisairaus liittyy aivojen verenkierron häiriöihin. Sen oireet riippuvat siitä, millaisia ja missä sijaitsevia muutoksia aivoissa on.

Oireissa voivat korostua keskittymisvaikeudet, ajattelun hidastuminen ja toiminnanohjauksen ongelmat. Myös kävelyssä ja tasapainossa voi esiintyä muutoksia. Oireet voivat alkaa tai pahentua äkillisesti esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön yhteydessä.

Lewyn kappale -tauti

Lewyn kappale -tauti on yksi yleisimmistä etenevistä muistisairauksista. Sen oirekuva poikkeaa monella tavalla Alzheimerin taudista.

Tyypillisiä oireita ovat tarkkaavaisuuden ja vireystilan vaihtelut, toistuvat näköharhat sekä Parkinsonin taudin kaltaiset liikeoireet. Myös tiedonkäsittelyn hidastuminen ja toiminnanohjauksen vaikeudet ovat tavallisia. Oireet ja toimintakyky voivat vaihdella huomattavasti jopa saman päivän aikana.

Lewyn kappale -tautiin voi liittyä myös unenaikaisia oireita sekä herkkyyttä tietyille lääkkeille. Siksi diagnoosi ja yksilöllinen hoidon suunnittelu ovat erityisen tärkeitä.

Otsa-ohimolohkorappeuma

Otsa-ohimolohkorappeumat alkavat usein muita eteneviä muistisairauksia nuoremmalla iällä. Oireet riippuvat siitä, mihin aivojen alueisiin sairaus vaikuttaa.

Aluksi voivat korostua persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutokset, impulsiivisuus tai harkintakyvyn heikkeneminen. Osalla ensimmäisiä oireita ovat puheen ja kielen vaikeudet. Muistioireet eivät aina ole sairauden ensimmäisiä merkkejä.

Parkinsonin taudin muistisairaus

Parkinsonin taudin muistisairaus voi kehittyä Parkinsonin tautia sairastavalle henkilölle. Oireissa voivat korostua tiedonkäsittelyn hidastuminen, toiminnanohjauksen vaikeudet ja tarkkaavaisuuden ongelmat.

Arjessa tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että tuttujenkin tehtävien suunnittelu ja vaiheittainen suorittaminen vaikeutuvat. Myös muistamisen vaikeuksia voi esiintyä.

Sekamuotoinen dementia

Sekamuotoisella dementialla tarkoitetaan dementiaa, jonka taustalla on useampi samanaikainen sairaus tai aivojen patologinen muutos. Yleinen yhdistelmä on Alzheimerin tauti ja verisuoniperäinen muistisairaus.

Kun taustalla on useampi sairaus, myös oirekuva voi olla monimuotoinen. Oireissa voi olla samanaikaisesti esimerkiksi muistamiseen, toiminnanohjaukseen ja liikkumiseen liittyviä vaikeuksia.

 

Eri dementian muodot ja niiden oireet

Muistisairaus Tyypillisiä oireita Miten oireet voivat näkyä arjessa?
Alzheimerin tauti Muistin heikkeneminen ja uuden oppimisen vaikeudet Unohtelua, toistuvia kysymyksiä ja vaikeuksia tutuissa arjen tehtävissä
Verisuoniperäinen muistisairaus Toiminnanohjauksen ja keskittymisen vaikeudet, ajattelun hidastuminen Tehtävien suunnittelu ja suorittaminen voivat vaikeutua
Lewyn kappale -tauti Vireystilan vaihtelut, näköharhat ja Parkinsonin taudin kaltaiset liikeoireet Toimintakyky ja avuntarve voivat vaihdella huomattavasti
Otsa-ohimolohkorappeuma Käyttäytymisen, persoonallisuuden tai kielen muutokset Muutokset voivat näkyä vuorovaikutuksessa, käyttäytymisessä tai kommunikaatiossa
Parkinsonin taudin muistisairaus Tiedonkäsittelyn hidastuminen sekä tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen vaikeudet Suunnittelu ja tuttujen tehtävien vaiheittainen suorittaminen voivat vaikeutua
Sekamuotoinen dementia Useamman muistisairauden piirteitä samanaikaisesti Oireet voivat olla monimuotoisia ja avuntarve vaihdella
 

Mistä tunnistaa dementian ensioireet?

Dementian ensioireet voivat olla aluksi hyvin huomaamattomia. Läheinen saattaa huomata muutokset ennen sairastunutta itseään.

Huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi seuraaviin muutoksiin:

  • samojen asioiden jatkuva unohtaminen

  • laskujen tai muiden tärkeiden asioiden unohtuminen

  • vaikeudet selviytyä tutuista arjen tehtävistä

  • lisääntynyt epävarmuus tai vetäytyminen

  • tavaroiden poikkeuksellinen hukkaaminen

  • muutokset käyttäytymisessä tai mielialassa

Kaikki muistioireet eivät tarkoita muistisairautta. Jos oireet toistuvat, alkavat haitata arkea tai läheinen huomaa selviä muutoksia toimintakyvyssä, niiden syy kannattaa selvittää terveydenhuollossa mahdollisimman varhain.

Miten eri dementian tyypit oireilevat?

Vaikka kaikille dementian muodoille on yhteistä tiedonkäsittelyn ja toimintakyvyn heikkeneminen, oireiden painotuksissa on eroja.

Alzheimerin tauti näkyy usein ensimmäisenä muistiongelmina. Verisuoniperäisessä muistisairaudessa korostuvat puolestaan keskittymiseen, ajattelun hidastumiseen ja toiminnanohjaukseen liittyvät vaikeudet. Lewyn kappale -taudissa yleisiä ovat näköharhat, vireystilan vaihtelut ja Parkinsonin taudin kaltaiset liikeoireet. Otsa-ohimolohkorappeumassa ensimmäiset muutokset voivat näkyä käyttäytymisessä, persoonallisuudessa tai kielen käytössä.

Oikean diagnoosin saaminen on tärkeää, jotta hoitoa, kuntoutusta ja arjen tukea voidaan suunnitella yksilöllisesti.

Miten eri dementian muodot vaikuttavat kotona asumiseen?

Dementian edetessä avun ja tuen tarve yleensä kasvaa. Muistisairauksien kanssa pystyy kuitenkin vielä asumaan kotona pitkäänkin, kun arkeen saadaan riittävästi ja oikea-aikaista tuke. Tähän me Kotona Asuen Seniorihoivalla olemme erikoistuneet.

Jossain vaiheessa muistisairaus voi edetä niin pitkälle, että palvelutalo tai hoitokoti on parempi vaihtoehto. Niin pitkään kuin mahdollista, muistisairas voi kuitenkin asua oikealla tuellaan turvallisesti kotona.

Alzheimeria sairastavat voivat alzheimer-hoivan avulla viettää laadukasta elämää turvallisessa ja kotoisassa ympäristössä, kun riittävä hoivansaanti ja arjen askareissa avustaminen on varmistettu. Muistisairaan kotihoidossa keskitymme nimenomaan tuomaan turvallisuutta ja säännöllisiä rutiineja, jotka pitävät muistisairaan kiinni arjessa.

Perusasioista huolehtiminen, tuttu ja sama hoivanantaja ja hänen kanssaan luottamuksellinen suhde ovat tärkeitä. Tuki ulkoilussa, ruuanlaitossa, siivouksessa ja muussa kotipalvelussa mahdollistaa turvallisen kotona asumisen.

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä demantiasta

 
Edellinen
Edellinen

Muistisairaus ei vienyt elämäniloa – hoivanantajan muistoja yli vuosikymmenestä Helgen kanssa

Seuraava
Seuraava

Nimi voi unohtua, mutta tuttuus jää – turvaa ja tukea muistisairaalle