Iiris, 78: ”Tärkeää on kiireettömyys ja se, että Tiinan ansiosta kaikki on aina hoidossa”

”Tiinan ansiosta kaikki on aina hoidossa”. Näin toteaa 78-vuotias Iiris kodissaan Tampereen Epilässä, samalla kun purkaa ruokalähetin juuri tuomia ostoksia. Hoivanantaja Tiinan käynneillä keskitytään ostosten sijaan muihin asiointeihin ja kulkemisessa avustamiseen, kodinhoitoon sekä liikkumiseen.

”Kun kelit paranevat, lisäämme ulkoilua”, Iiris ja Tiina toteavat kuin yhdestä suusta.

Juuri ulkoillessa Iiris löysi alun perin myös Kotona Asuen Seniorihoivan.

”Olin kävelyllä lähitienoolla ja Tampereen toimiston ikkunateippaus herätti uteliaisuuteni. Selvitin heti kotona nettisivuilta, mistä on kyse ja otin yhteyttä. Yhteydenotto oli helppoa ja sovimme välittömästi arviokäynnin, jonka jälkeen palvelut aloitettiin saman tien”.

Netti on nytkin ahkerassa käytössä, ja pöydällä on puhelimen lisäksi tabletti ja kaksi jo täysin palvellutta tietokonetta, matkalla kohti kierrätystä.

Ruokatilauksessa mukana tulleiden tulppaanien alkuperään löytyy iPadilta nopeasti vastaus. Partaharjun puutarha paikannetaan Etelä-Savoon lähelle Pieksämäkeä.

”Pidän eniten Android-laitteista. Apple on jotenkin lapsellinen”, Iiris toteaa jatkaessaan ostosten purkamista.

”Tarvitsen juuri näitä palveluita”

Runsas vuosi sitten Iiris kaatui läheisessä alamäessä. Petollisen liukas alkutalvi yllätti rollaattorilla kulkijan.

”Siinä ryminässä rollaattorikin viiletti ties minne asti, minusta puhumattakaan.”

Iiris, hoivanantaja Tiina ja Partaharjun tulppaanit

Apu oli onneksi lähellä ja paikalle ensimmäisten joukossa osunut lääkäri saa erityiskiitoksen. Työpalaverit saivat odottaa ja Iiriksen auttaminen kiilasi tärkeimmäksi tehtäväksi.

Onnettomuuden jälkeen kotihoito aloitti käynnit, jotta pakolliset käytännön askareet saatiin hoidettua. Samoihin aikoihin Iiris löysi Kotona Asuen Seniorihoivan.

”Tarvitsen tässä kohtaa kaikkein eniten juuri Kotona Asuen Seniorihoivan palveluita. Tärkeää niissä on kiireettömyys ja se, että aikaa on kunnolla. Ja tietenkin se, että Tiina auttaa joustavasti kaikessa missä apua tarvitsen.”

Tiina on myös tyttären apu

Sen lisäksi, että Tiina hoitaa käytännön asioita ja varmistaa sujuvamman arjen, molemmilla on yhteisessä ajassa tärkeää kuulumisten vaihto.

”Alusta asti on tuntunut luontevalta ja suhde välillämme on vapautunut. Puhumme paljon yksityistäkin teemoista ja käymme läpi esimerkiksi perheasioita.”

”Tämä on luottamussuhde”, Tiina jatkaa.

Iiriksen tytär asuu yli sadan kilometrin päässä ja Tampereella asti auttamassa käyminen olisi valtava investointi aikaa ja energiaa.

”Avun järjestäminen arkeen tällä tavalla auttaa myös tytärtäni. Lisäksi Kotona Asuen Seniorihoivan palvelut ovat lopulta hyvin edullisia”, Iiris summaa.

Edellinen
Edellinen

Aili, 84, ja hoivanantaja Siru haluavat kesäksi kuntoon – ”Olo on turvallinen ja lastenikin elämä helpompaa”